Siirry sisältöön

Kiinteistöjen jalostaminen

Vanhojen tuotanto -ja teollisuuskiinteistöjen jalostamisessa rakentajan kädenjälki näkyy ehkä kaikista konkreettisimmin. TilaCenterin kehityskohteissa on saatu todella isoja ja positiivisia muutoksia aikaan kiinteistön toiminnallisuuksien, ympäristövaikutusten sekä visuaalisuuden ja viihtyvyyden suhteen. TilaCenter pystyy tarjoamaan asiakkailleen kustannustehokkaita vuokratiloja nopealla aikataululla. Samalla teemme yhdessä ilmastoteon. Alla selvennetään kuinka:

 

Mitä jalostamisella käytännössä tarkoitetaan?

Ympäristön siistiminen

Jo pelkästään tontin siivoamisella kerätään vanhojen teollisuuskiinteistöjen alueilta mittava määrä jätettä, jonka TilaCenter toimittaa kierrätykseen..

Maanrakennustyöt

Lähestulkoon aina jalostuskohteissa tehdään pihojen osalta massanvaihtoja sekä viemäröintejä. Vanha, usein saastunut maa-aines viahdetaan uuteen ja viemäritöiden seurauksena hulevedet ohjataan oikealla tavalla viemäreihin.

Julkisivun uusiminen

Julkisivun uusiminen on ehkä näkyvin osa hanketta. Sillä on kuitenkin tärkeä rooli myös kosteusvaurioiden ehkäisyssä, sillä vanha julkisivu usein vuotaa kolhujen tai kuluman johdota.

Eristyksen parantaminen

Julkisivua muutettaessa vaihdetaan tai parannetaan rakennuksen eristystä. Tällä saavutetaan merkittäviä energiasäästöjä pitkässä juoksussa.

Valaistuksen parantaminen

Vanhat loisteputket vaihdetaan LED -valaistukseksi ja täten parannetaan valotehoa, mutta ennenkaikkea energiatehokkuutta.

Ilmanvaihdon tehostaminen

Ilmanvaihdon muuttaminen lämpöä talteen ottavaksi on merkittävä muutos kiinteistön energiatehokkuudelle sekä käyttömukavuudelle.

Lämmitysjärjestelmän muuttaminen

Ehkä isoin muutos rakennuksen hiilijalanjälkeen on siirtyminen fossiilisista lämmitysmuodoista nykyaikaisiin pumpputeknologiajärjestelmiin tai muihin kokonaisratkisuihin. TilaCenter on muuttanut öljy -sekä kaukolämpölämmityksiä maa -ja ilmalämpölämmitykseen.

Energian talteenotto

Teollisuuskoneiden hukkalämmön talteenotolla saadaan merkittäviä säästöjä ja ympäristötekoja aikaan. TilaCenterin jalostuskohteissa on päästy jopa nollaenergiatasolle tämän ansiosta.

Jätteiden lajittelu

Tilacenter päivittää jalostuskiinteistöjen jätekeräyksen vastaamaan nykyajan standardeja.

Ovien vaihtaminen

Käynti -ja nosto-ovien vaihtamisella parannetaan kiinteistön energiatehokkuutta, koska usein vanhat ovet valskaavat.

Ikkunoiden tiivistäminen tai vaihtaminen

Ikkunoiden vaihtamisella nykyaikaisiin AAA-luokan ikkunoihin parannetaan kiinteistön energiatehokkuutta, koska usein vanhat ikkunat ovat tiensä päässä. Joskus pelkällä tiivistämisellä saadaan iso parannus aikaan.

Sähkötyöt

Sähköt ovat vanhoissa rakennuksissa usein päivitystä vailla ja keskuksien sekä kaapelointien uusimisella pienennetään paloriskejä sekä vältytään turhalta energiahukalta.

Ruskon TilaCenter 1 ennen kohteen jalostusta...

...ja jälkeen

Yhteydenottolomake

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

 

Voimme hankkia yrityksellesi tilat -lue lisää